"Pakolaiskriisi" koettelee Euroopan Unionia. Schengen-alueen vapaa liikkkuvuus on vaarassa. Maa toisensa jälkeen palauttaa tarkastukset myös EU:n sisärajoille. Dublinin sopimus ei enää toimi. Eurooppa sulkeutuu. Se ei ole oikein eikä toivottavaa.
40 vuotta sitten valtioiden päämiehet kokoontuivat Helsinkiin ETY-kokoukseen. Tuon kokouksen päätösasiakirja tunnetaan Helsinki-asiakirjana. Siinä taattiin kaikille eurooppalaisille ihmisoikeudet, sananvapaus ja oikeus poliittiseen toimintaan. Eri puolille itäistä Keski-Eurooppaa syntyi Helsinki-ryhmiä valvomaan ETYKin periaatteiden toteutumista.
15 vuotta myöhemmin Berliinin muuri murtui. Itäisen Keski-Euroopan maat vapautuivat kommunismista yksi toisensa jälkeen. Jugoslavia hajosi 7 osaan. Lopulta elokuussa 1991 Neuvostoliitto hajosi. 15 Neuvostotasavallasta tuli itsenäisiä valtioita. Ihmisoikeudet ja Vapauden tuulet kaatoivat vanhat valtarakenteet ja rikkoivat entiset rajat.
Nyt tuo sitkeällä taistelulla saavutettu vapaus on taas vaarassa. Ei pakolaisten takia, vaan siksi, että suljemme itse rajojamme ja rajoitamme omaa vapauttamme.
Rajamaiden kohtuuton taakka
Euroopan lähialueilla on noin 10 miljoonaa pakolaista. Heitä on miljoonia ainakin Syyriassa, Libanonissa ja Turkissa. Satoja tuhansia monissa muissa maissa. 10 miljoonaa koditonta ja epätoivoista ihmistä on niin monta, ettei heitä voida pysäyttää millään rajavalvonnalla - ellei Euroopan rajoilla aleta ampua tai hukuttaa aseettomia ihmisiä. Tiukemmalla rajavalvonnalla voidaan toki vaikeuttaa ihmisten pääsyä Eurooppaan, mutta ei estää sitä.
Pakolaisten tuskaa lisää se, että osa pakolaisista on asunut pakolaisleireissä jopa 3 tai 4 sukupolven ajan. Esimerkiksi Libanonissa ja Jordaniassa on vieläkin pakolaisia vuosien 1948 ja 1967 sotien jäljiltä. On siis sukuja, joissa isovanhemmat ovat aikanaan paenneet sotaa, ja nyt pakolaisleireissä asuvat heidän lapsenlapsensa. Tällaista kohtaloa kukaan ei halua. Siksi epätoivoiset ihmiset ovat valmiita ottamaan suuriakin riskejä päästäkseen uuden elämän alkuun Euroopassa.
Dublinin sopimus tehtiin aikanaan estämään "turvapaikkashoppailua" eli sitä, että sama ihminen hakee turvapikkaa useista EU-maista peräkkäin tai jopa samanaikaisesti. Turvapaikkahakemus on käsiteltävä siinä maassa, jossa hän ensimmäiseksi rekisteröityy turvapaikanhakijaksi.
Jos Dublinin sopimusta tulkitaan niin kuin meillä maahanmuuttokriittiset haluavat, rekisteröinti ja turvapaikkakäsittely pitäisi tehdä siinä EU-maassa, johon pakolainen ensiksi saapuu. Tämä asettaa kohtuuttoman taakan EUn rajamaille, joista vain Italia ja Espanja ovat suuria maita. Loput - Malta, Kypros, Kreikka, Kroatia, Bulgaria, Unkari jne ovat pieniä maita, joiden talous menisi sekaisin ja oikeusjärjestelmä tukkeutuisi, jos sadat tuhannet turvapaikan hakijat asuisivat niissä koko turvapaikkahakemuksen käsittelyn ajan.
Sama koskee meitä Venäjän naapureita - Suomea, Eestiä ja Latviaa. Tähän asti Venäjän kautta on meille tullut vain pieniä pakolaisryhmiä. Venäjän talouden romahtaessa tilanne voi muuttua dramaattisesti. Ensimmäiseksi karkotetaan maassa laittomasti tai lyhyillä viisumeilla oleskelevat. Kukaan ei tiedä, paljonko näitä ihmisiä on. Se tiedetään, että ainakin ½ miljoonaa syyrialaista on paennut Venäjälle. Ja 1-10 miljoonaa muista maista tullutta.
Heitä ei ole rekisteröity pakolaisiksi, mutta heidän annetaan olla Venäjällä halpana työvoimana ja valuutan lähteenä. Jos Venäjän talous romahtaa tai jos Putinin hallinto niin haluaa, meille voi siis tulla satoja tuhansia turvapaikan hakijoita vuodessa. Venäjältä karkotettuina heitä ei voisi palauttaa sinne. Tästä pakolaistulvasta Suomi ei nykyjärjestelyin selviäisi.
Dublinin sopimus pitää siis korvata sellaisella järjestelyllä, joka valjastaa EUn yhteiset voimavarat pakolaisongelman hoitamiseen.
Uusi Helsingin sopimus
Yksinkertaisinta on irrottaa tulijoiden rekistertöinti ja turvapaikkahakemuksen käsittely toisistaan. Tulomaa ottaa turvapaikan hakijan vastaan ja rekisteröi hänet.
Käytännössä EUn rajamaihin perustetaan samanlaisia järjestelykeskuksia kuin meillä nyt on Torniossa. Siellä turvapaikan hakijat otetaan ystävällisesti vastaan, puhutetaan alustavasti ja otetaan selvää, mihin he ovat pyrkimässä. Samalla tutkitaan mahdolliset matkustusasiakirjat, otetaan sormenjäljet jne. Tehdään myös lääkärintarkastus, jotta ehkäistään kulkutautien leviäminen. Tämä kaikki vie keskimäärin ehkä viikon.
Tämän jälkeen turvapaikan hakijat kuljetetaan siihen maahan, johon he haluavat asettua. Kuljetus tapahtuu yhteiskuljetuksina viranomaisten saattamana. Raskaita vartioita ei tarvita, koska ihmiset pääsevät sinne, minne he haluavat turvapaikkakäsittelyä varten. Esimerkiksi Suomesta Saksaan pyrkiviä voidaan helposti kuljettaa ryhmissä laivoilla ja lentokoneilla.
Toisin kuin nyt, EU maksaa järjestelykeskusten ja EUn sisäisten kuljetusten kustannukset. Viikon oleskelu järjestelykeskuksessa maksaa noin 300 €/hlö. Viranomaispuhuttelut ja lääkärintarkastus sekä välttämätön hoito toiset 300 €. Lisäksi tulee siirtokuljetus, 100-500 €, keskimäärin ehkä 300 €. Jos EU maksaa 1000 €/ turvapaikan hakija, se kattaa nämä kustannukset Suomessakin. Kreikalle ja muille köyhemmille maille jäisi jopa pientä tuloa järjestelykeskusten asiallisesta hoitamisesta. Hyvä niin, se lisää motivaatiota.
Joku voi sanoa, että tällainen järjestely on liian kallis. Jos viime vuoden 1,2 miljoonaa pakolaista olisi käsitelty näin, se olisi maksanut EUlle 1,2 miljardia €. Sisärajojen sulkemisen kustannus on ainakin 3 miljardia €. Järjestely siis säästäisi rahaa nykyvaihtoehtoon verrattuna. Ja inhimillisellä kärsimyksellä ei ole hintaa.
Turvapaikat ja oleskeluluvat
Ihmiset siis viedään hakemaan turvapaikkaa siellä, missä he haluavat lähivuodet asua. Määrämaa vastaa lakiensa mukaan turvapaikkahakemuksen käsittelystä ja jatkotoimista. Tässäkin tarvitaan myös EUn yhteisiä resusseja.
Ennen kaikkea EUn pitää laatia eräänlainen pakolaisdirektiivi eli yhteiset minimivaatimukset sille, miten turvapaikan hakijoita pitää kohdella. Jos se onnistuu maataloudessa tuotantoeläimille, pitää sen onnistua ihmisillekin. Samoin pitää taata kaikille asiallinen ja oikeudenmukainen turvapaikkahakemuksen käsittely valitusmahdollisuuksineen.
Myös perheen yhdistämisen kriteereistä on syytä sopia yhdessä. Esimerkiksi Suomen vaatimus 2600 € nettokuukausituloista on kohtuuton. Kirkon työntekijöistä siihen pääsee alle 5%, eli piispat ja suurin osa kirkkoherroista. 95% meistä joutuisi elämään erossa perheestään.
Toiseksi olisi hyvä, jos EU osallistuisi myös turvapaikkakäsittelyn kustannuksiin antamalla noin 10000 €/turvapaikanhakija jäsenmaksualennuksen turvapaikan hakijoita vastaanottaville maille. Viime vuoden luvuilla tämä tarkoittaisi Suomelle reilun 300 miljoonan, Ruotsille 1,9 miljardin ja Saksalle 8 miljardin jäsenmaksualennuksia. Maksajiksi joutuisivat ne maat, jotka ovat ottaneet kohtuullista osuuttaan vähemmän pakolaisia. 12 miljardia on toki valtava summa EU-budjetissa, mutta se on vain murto-osa pankki- tai maataloustukeen käytetyistä varoista.
Tällainen taloudellinen ohjaus lisäisi monien pakolaisiin kovin nuivasti suhtautuvien maiden intoa ottaa heitä vastaan. Tarvittaessa voitaisiin sopia myös kaikille EU-maille sitovat minimikiintiöt. Turvapaikan tai oleskeluluvan saaneet taas luettaisiin mukaan kunkin maan väkilukuun, ja he siten pienentäisivät sen EU-maksuosuuksia.
Näillä järjestelyillä taattaisiin EUn rajoille tuleville turvapaikan hakijoille inhimillinen kohtelu huomattavasti nykyistä pienemmillä kustannuksilla.
Kiintiöpakolaiset
Maailmassa on 60 miljoonaa pakolaista; heistä EUn lähialueilla noin 10 miljoonaa. Jotta yhä useampi ei lähtisi henkensä kaupalla matkalle kohti EUn rajoja, pitää EUn pakolaispolitiikan olla paljon nykyistä aktiivisempaa. Pakolaisilla pitää olla realistinen toivo siitä, että heidän elämänsä paranee. Pakolaisleirien olosuhteita on siis parannerttava ja paljon pakolaisia vastaanottaneita maita tuettava.
Koska kukaan ei halua olla pakolainen loppuikäänsä, pitää lisäksi luoda EUn yhteinen pakolaisohjelma. EUssa on 508 miljoonaa asukasta, joten miljoona kiintiöpakolaista tekisi alle 0,2% EUn väkiluvusta. Tuo määrä enimmäkseen nuoria ja työikäisiä ihmisiä ei olisi kohtuuton taakka EU-maille, joista useimpien väestö vanhenee. Lähialueiden pakolaisleireillä taas tieto siitä, että EU ottaa joka vuosi vastaan miljoona ihmistä, hillitsisi haluja turvautua ihmissalakuljettajiin. Näin pakolaisvirta saataisiin vähitellen hallintaan.
Kiintiöpakolaisten jaossa pitää ottaa huomioon se, kuinka paljon maahan on spontaanisti saapunut pakolaisia. Samoin perheenyhdistämisten kautta maahan tulleet vähentäisivät kunkin maan muuta kiintiötä. Suomi pääsisi vähällä; Ruotsi ja Saksa eivät viime vuoden luvuilla ja näillä säännöillä joutuisi ottamaan lainkaan kiintiöpakolaisia. Kiintiöpakolaisia ottaisivat ne maat, joihin muuten on tullut vain vähän pakolaisia.
Kaikilla on IhmisArvo
Otsikolla viittaan vammaiseen Arvo Lehtomäkeen, josta on tehty erinomainen TV-dokumentti. Suomi ei ole enää hyvinvointivaltio, mutta meillä on varaa huolehtia vammaisistamme. Samoin meillä on varaa ottaa vastaan ja huolehtia meille tulevista pakolaisista. Heilläkin on IhmisArvo!
Tarvitaan vain oikeudenmukainen taakan jako EU:n sisällä. Me pystymme rekisteröimään kaikki Suomen kautta EUn alueelle pyrkivät pakolaiset, vaikka heitä olisi 300000. Ja me Suomessa pystymme ottamaan vastaan ja kotouttamaan 30000 ihmistä vuodessa. Se on meidän velvollisuutemme eurooppalaisina ihmisarvoa kunnioittavina ihmisinä.
Suomalaisittain 25-30000 uutta suomalaista vuodessa voi olla jopa hyvä asia. Meille syntyi vain 55000 lasta viime vuonna. Väestön uusiutuminen vaatisi 80000. Turvaspaikan hakijoita tuli viime vuonna suunnilleen tuon vajauksen verran. Jos emme itse hanki riittävästi lapsia, tarvitsemme maahanmuuttajia korjaamaan vinoutuneen ikärakenteen. Tekemään työmme ja hoitamaan vanhukset sitten, kun olemme eläkkeellä.