Tällä viikolla olen koulussa oppilaideni kanssa perehtynyt Venäjän vallankumouksen ja ensimmäisen maailmansodan jälkiseurauksiin. Sattuneesta syystä kiinnitimme tavanomaista enemmän huomiota silloiseen pakolaiskysymykseen.
Ensimmäinen maailmansota aiheutti ennennäkemättömän pakolaisongelman. Sodankäyntialueilta pakeni miljoonia ihmisiä. Sodan päätyttyä alkoi paitsi paluumuutto, myös uusi pakolaisaalto, kun Euroopan valtiollisia rajoja vedeltiin loppuselvittelyssä uusiksi. Eurooppaan tuli etenkin armenialaisia ja venäläisiä pakolaisia, joista jälkimmäisten määräksi on arvioitu yli miljoona. Turkin ja Kreikan rajanveto aiheutti pakolaisten virran molemmista maista. Unkarilaiset muuttivat suurin joukoin pois Romanialle joutuneesta Transsilvaniasta jne.
Juuri itsenäistynyt, oman sisällisodan käynyt kehitysmaa, tuolloin kolmen miljoonan asukkaan Suomi vastaanotti Venäjän sisällissodan alettua yhteensä noin 35 000 venäläistä pakolaista. Heidän huoltamiseensa suomalaiset tarvitsivat kansainvälistä apua, jota onneksi tarjosi Amerikan Punainen Risti. Apu oli aineellista: ruokaa, vaatteita, kenkiä.
Enemmistö pakolaisista ei jäänyt Suomeen, vaan he jatkoivat matkaansa muun muassa Ruotsiin, Saksaan, Ranskaan ja Yhdysvaltoihin. Tämän mahdollisti se, että Suomi hyväksyi Nansenin passit (Kansainliiton pakolaispassit) käyttöön ensimmäisenä maana maailmassa.
Monet pakolaisten asemaa koskevat kansainväliset sopimukset syntyivät jo pakolaisaputyön alkutaipaleella lähes sata vuotta sitten. Emigranttiväestöistä tuli pysyvä osa monen eurooppalaisen maan monikulttuurisuutta. Suomeen jääneet venäläisemigrantit assimiloituivat usein suomenruotsalaiseen väestöön.