Suomen tämän hetkinen taloustaantuma pakottaa meidät miettimään uudenlaisia keinoja joilla talous saataisiin taas pyörimään. Kehitysyhteistyöhön on kohdistunut leikkauksia, joiden johdosta kehitysyhteistyöjärjestöjen tulee kehittää uudenlaisia toimintatapoja tai vuosien saatossa tehty työ voi mennä hukkaan. On reilua sanoa, että hallitus tulee tarvitsemaan kehitysyhteisöjärjestöjen osaamista vaikka leikkaukset järjestöihin kohdistuvatkin.
Suomen uusi kehitysyhteistyölinja on mielenkiintoinen siinä mielessä, että ensimmäistä kertaa Suomen kehitysyhteistyöhistoriassa otetaan suomalaisia yrityksiä mukaan toimintaan. Olen keskustellut monen Afrikan ja Aasian maasta kotoisin olevan ihmisen kanssa jotka kokevat, että tämä on kokeilun arvoinen linja. Idea on monen mielestä rohkea, sillä Suomi ei ole aiemmin tehnyt tällaista ja suomalaiset nähdään usein varovaisina eurooppalaisina jotka eivät helposti ota riskejä.
Idea myös herättää epäilyksiä, sillä onhan kehitysmaissa tälläkin hetkellä yrityksiä, jotka aikoinaan tulivat kehittämään maata ja sen kansaa, mutta lopulta veivät vain voittoja pois maasta ja keskittyivät maksimoimaan oman yrityksen hyödyn keinolla millä hyvänsä. Idea koetaan hyväksi siinä mielessä, että yritysten mukaan ottaminen voisi luoda työpaikkoja ja vakautta kohdemaassa. Otetaan esimerkiksi vaikka kalatehtaan rakentaminen Somaliaan. Suomalainen kalayrittäjä voisi auttaa sisaryrityksen rakentamista siellä. Samalla hän vie osaamista kalan säilyttämistekniikasta ja jopa sen myymisestä ulkomaille. Tämä loisi työpaikkoja nuorille, joista tällä hetkellä moni lähtee ulkomaille.
Kehityskohdemaiden tulee itse kuitenkin tehdä aloite siitä, miten tätä uutta politiikkaa voisi kehittää ja mielestäni olisi asialle eduksi, jos kehitysministeri yhdessä ulkoministeriön kanssa voisi käydä keskusteluja niistä aloista, joilla voisi ottaa suomalaista yrityksiä mukaan. Me emme voi mennä sanelemaan mitä nämä maat tarvitsevat, vaan tarpeesta pitää ottaa selvyys jokaisen maan kohdalla erikseen. Ehdottaisin tässä keskustelutilaisuutta, jossa kehitysjärjestöt, diasporassa ja erikoislähettiläät yhdessä miettisivät niitä tarpeita. Tilaisuuteen voisi ottaa mukaan myös suurlähettiläät, jotka meitä edustavat näissä kehitysmaissa.
Vaarana ja pelkona näen voitontavoittelun ajavan kehitysnäkökulman edelle. Kun yrityksiä otetaan mukaan, tulee niille tehdä selväksi että projektin päätavoite ajaakin voiton maksimoimisen edelle. Tavoitteena tässä pitää olla että valtio/ministeriö investoi yrityksiin jotka lähtevät tekemään kehitysyhteistyötä hallituksen tavoittamalla linjalla. Yritysten osuus tässä investoinnissa tulisi olla vähemmän kuin ministeriön, sanotaan vaikka 60/40 tai 55/45. Tällä saadaan yritykset lähtemään helposti mukaan, mutta samalla ministeriöllä pysyy lopullinen päätösvalta.
Kehitysyhteistyöjärjestöjen tulee myös olla mukaan tässä, koska niillä on monen vuosikymmen kokemus kohdemaista. Tavoitteena tulee olla hyvä ja kannatettava kehityspolitiikka. Loppujen lopuksi tavoitteemme on kehitysmaiden nousun tukeminen ja vastuun ottaminen omista asioistaan.