Maamme ja kansamme turvallisuus on uhattuna
Olen tänään ilmoittautunut Torniossa 3. lokakuuta pidettävään mielenosoitukseen maahanmuuttajien vyöryn ehkäisemiseksi Suomeen. Maahanmuuttajien hallitsematon vyöry rajojemme yli on jo tähän mennessä...
View ArticleSurullinen kuva Suomesta
Avasin Yleisradion sivut ja järkytyin. Turha toivoa, että kuva ja otsikko olisivat toisesta kaukaisesta maasta. Uutinen kertoo, että Lahdessa mielenosoituksen lisäksi mentiin jo terrorin puolelle. Näin...
View ArticleNuori mies, kaiken pahan alku ja juuri
Suomessa on lyhyessä ajassa tapahtunut oppikirjamainen esimerkki siitä kuinka tiettyä mantraa toistettaessa se muuttuu ainoaksi ja absoluuttiseksi totuudeksi. Tämän päivän ainoa ja absoluuttinen totuus...
View ArticleKylähullu pääsee irti
Maahamme on tullut pakolaisia. He pakenevat sotaa ja kurjuutta, pommi-iskuja ja ääriliikkeiden pakkomielisiä toimia. Päästäkseen pois kotimaansa kauheuksista kerää sukulaiset usein yhdelle tarvittavat...
View ArticleRasismi on luonnollista
Ihmiselle on luonnollista (ja järkevää!) ajatella olevansa oikeassa. Jos ihminen ajattelisi olevansa väärässä, hän kai vaihtaisi mielipidettään.Ihmiselle on luonnollista tehdä yleistyksiä. Suuri osa...
View ArticleKansallisen häpeän epidemiasta ja mustavalkoisuudesta
Viime päivien hyökkäykset turvapaikanhakijoita vastaan ovat synnyttäneet uuden epidemian: "Hävettää olla suomalainen" -viruksen. Tauti leviää aivoista aivoihin lähinnä internet-yhteyden välityksellä,...
View ArticlePoliisien työtaakka kasvaa pakolaisaallossa
Poliisien työpaineet ovat pakolaisten taholta kasvaneet räjähdyksenomaisesti. Tavallisten rikosten selvittäminen kärsii jo resurssipulasta tämän johdosta. Virka-aikaa ei enää ole, vaan poliisit tekevät...
View ArticlePäivän pakolaisuutinen
Tarinaharjun sairaalan tyhjilleen jääneet tilat siirtynevät varsin nopealla rhytmillä hyötykäyttöön, kunhan SPR:n valmiusryhmä sekä Siilinjärven kunnan rakennusvalvonta ja pelastusviranomaiset tulevana...
View ArticleKriittisyyttä omaa päätä kohtaan
Pähkäilyä turvapaikkarumbasta.Suomessa on kaksi ryhmää. Ryhmä A ei päästäsi Suomeen yhtään turvapaikanhakijaa. Ryhmä B päästäisi Suomeen kaikki turvapaikanhakija. Yhteistä näillä ryhmillä on se, että...
View ArticlePerussuomalaiset poliitikot takaavat turvallisuutemme 3.10
Perussuomalaiset perustivat vaalikampanjansa rankkaan maahanmuuttovastaisuuteen. Sen huipensi keksityn mamu-raiskausuutisen levittäminen vaaliviikonloppuna. Vastuunoton hetki on nyt, sillä lauantaina...
View ArticlePakolaiset suoraan pakolaisleireiltä
Suomen täytyy auttaa ihmisiä, joiden henki on uhattuna. Tämä nykyinen tapa ei kuitenkaan ole se tapa, jolla tulisi jatkaa turvapaikka- ja pakolaismenettelyä. Vaan seuraavasti:Rajat kiinni...
View ArticleHekin ovat ihmisiä
Turvapaikanhakijat, pakolaiset, uussuomalaiset, nimiä heille on useita, mutta ennen kaikkea he ovat ihmisiä. Ihmisiä kuten minä, naapurisi tai vaikka Suomen presidentti.Muutamien edellisten päivien...
View ArticlePopulismia oikealta vasemmalta vai ihan kaikkialta - special guest KKK
Populismia, kansankiihotusta, taistelua multikuralismia vastaan vai mikä lie kupla olikaan. Media ja some on taas täynnä potaskaa. Usein tavatessa tuttuja kuuluu nykyisin kysymys: "Mitäs mieltä sinä...
View ArticleMedia saa meidät pakolaisähkyyn.
Pakolaisuutisoinnin määrässä alkaa olla terve järki kaukana.Viikko tolkulla samat teemat tunnin välein uutisissa .Paneelikeskusteluja asintuntijoiden ja vähemmän asiaa tuntevien kanssa.Paikallisradiot...
View Article7 mahdollista syytä pakolaisongelmaan, joista julkisuus vaikenee
Oletko miettinyt sitä, että voisiko pakolaisongelman taustalla voisikin olla muita syitä kuin mistä julkisuudessa puhutaan? Haluan pureutua pakolaisongelman todellisiin juuriin, en vain siihen mikä...
View ArticleKehitysavun kuolema
Kehitysavun syntyAlku oli vaatimaton. Suurena nälkävuonna 1868 lähti 9 miestä matkaan Suomesta. Perillä Ambomaalla silloisessa Saksan Lounais-Afrikassa he olivat 2 vuotta myöhemmin. Näin syntyi Suomen...
View ArticleHyvät ja huonot ihmiset
Suomen kansaa jaetaan hirmuisella vauhdilla kahtia, hyviin ja huonoihin ihmisiin. Hyviä ihmisiä ovat ne, jotka "välittävät" lähimmäisistä, ja ovat valmiita ottamaan maahan jokaisen ns. pakolaisen, joka...
View ArticleTurvapaikanhakijat eivät ehkä voi juoda maitoa
Sosiaalisessa mediassa ja Puheenvuorossa hyökätään miltei päivittäin Suomeen tulleita turvapaikanhakijoita vastaan. Viimeisin raivo kohdistui Oulussa eilen järjestettyä ruokamielenosoitusta...
View ArticleValittamiselle on yleensä aihetta
Ajatellaanpa hetki tilannetta, jossa joukko lapsia kerääntyisi koulun ulkopuolelle osoittamaan mieltään kouluruuan huonosta tasosta. Osa lapsista on saanut edellispäivän kalakeitosta vatsavaivoja....
View ArticleMonikulttuurisuuden hedelmiä: Naiset samanarvoisia vai alempia kuin koirat?
Lisäys: Täsmennetty miehen sanontaa.Tällaiseen päätelmään voi päätyä kun katsoo tämän "pakolaisen" kommenttia ruoasta, jota koululaiset ja päiväkotien lapset syövät. "This no good food, yes, this no...
View Article